Sain ensimmäiset yksitoista elinvuottani asua maatilalla. Meillä juotiin omien lehmien maitoa ja olin usein mukana navetassa. Muutettuamme pois maatilalta harvaan asuttuun kirkonkylään yli kahdensadan kilometrin päähän entisestä kodista, minulla oli eniten ikävä avaraa taivasta. En osannut silloin ikävöidä maatilaa ja maatilan toimia. Oli seikkailu muuttaa kokonaan uudelle paikkakunnalle, josta ei tuntenut ketään ennestään.

Opiskeluvuosien aikana asuin ensin pienillä kirkonkylillä, mutta myöhemmin olen asunut erikokoisissa kaupungeissa Kajaanista Helsinkiin ja viimeisimmin Joensuussa. Joensuuhun tultuani tutustuin maanviljelijään, josta tuli myöhemmin puolisoni. Pääsin taas palaamaan ensimmäistä kertaa lapsuuden jälkeen maaseudulle ja maidontuotantotilalle. Olin avioliittomme alkukuukausina usein mieheni mukana navetalla, vaikka pelkäsin edelleen ja vieläkin lehmiä.

Maataloudella on suurin merkitys maaseudun elävänä säilymisessä. Ilman maataloutta monien kaupungeista kaukana olevien maaseutukuntien talous lähtisi voimakkaaseen laskuun. Monet maaseutukuntien pankit ovat menestyneet nimenomaan maatalouden avulla. Maatalouden investoinnit toteutetaan pääosin lainarahoituksella, mikä näkyy varmasti pankkien säilymisenä kunnassa.

Maatalouden muuttuminen on muuttanut maaseudun maisemia. Nykyään ei ole enää juuri ollenkaan pieniä maatiloja, vaan tuotannossa on siirrytty yhä suurempiin yksiköihin. Peltojen salaojitukset ovat kasvattaneet peltolohkojen kokoja ja eläintuotantotilojen väheneminen on vähentänyt laiduntavien nautojen näkymistä. Monilla entisillä pientiloilla on kuitenkin nykyään taas asutusta. Hyvät tietoliikenneyhteyden koskevat myös maaseutua ja mahdollistavat etätyön tekemisen maalta käsin.

Maaseutuympäristö, jossa on toimivaa maataloutta ja siinä rinnalla myös muita elinkeinonharjoittajia ja etätyön tekijöitä on elävää maaseutua. Toivoisin että tällainen olisi mahdollista joka puolella kaunista kotimaatamme. Kotikuntani maaseudun elinvoimaa kasvattaa kaupungin läheisyys ja ihmisten halu asua väljemmin. Meillä on vielä täällä kyläkouluja ja poikani saikin käydä alakoulunsa yli sata vuotta vanhassa koulussa.

Viime kuukaudet ovat osoittaneet meille miten tärkeää on kotimainen huoltovarmuus. Vaikka koronarajoitukset rajoilla eivät estäneet tavaran tai elintarvikkeiden liikkumista maasta toiseen, huoltovarmuus myös elintarvikkeiden osalta nousi esille. Miten tärkeää on elintarviketuotannon omavaraisuus kriisitilanteissa? On tärkeää pitää maaseutua elinvoimaisena ja tukea suomalaista maataloutta, jottei omavaraisuusaste ruoantuotannossa ainakaan nykyisestä vähene. Olisi tärkeää, että suomalaiset ymmärtäisivät mihin suomalaista maataloutta tarvitaan. Mistä tulee ruoka mitä syöt? Onko sitä varmasti saatavilla myös kriisitilanteessa, kun ruokaa ei voidakaan tuoda ulkomailta?

Minä rakastan elinvoimaista maaseutua. Elävän maatalouden näkeminen saa minut luottamaan kotimaisen ruoan saatavuuteen ja navetta, jonka vierellä on rehusiilo tai -paaleja saa minut kiittämään niitä maatalousyrittäjiä, jotka jaksavat edelleen tuottaa maitoa tai lihaa suomalaisten ruokapöytään, vaikka kotimaisen ruoantuotannon arvoa on välillä alennettu ja tuotteesta saatava tulo ei elättäisi edes yrittäjää ilman tuotannosta maksettavia korvauksia ja tukia. Pitäkäämme maaseutu elävänä ja syökäämme suomalaista ruokaa myös tulevaisuudessa.   

Lapsuuteni vietin pienellä maatilalla Oulun seudulla. Meillä oli kahdentoista lypsylehmän navetta ja 14 hehtaaria peltoa. Lisäksi oli kymmenen hehtaaria vuokrapeltoa. Olin usein iltanavetalla vanhempieni kanssa, vaikka pelkäsin lehmiä. Kymmenen vuotiaana ajoin traktoria ensimmäisen kerran itsenäisesti vuotta nuoremman veljeni kanssa. Äestimme peltoa lapiorullaäkeellä niin, että minä ajoin sarkaa pitkin suoraan ja veljeni käänsi traktorin saran päässä. Kosketukseni maatalouteen katkesi, kun olin yksitoistavuotias. Vanhempani möivät maatilan ja muutimme Etelä-Lappiin.

Opiskelin ensimmäisenä tutkintona puualan artesaanitutkinnon. Myöhemmin työn oheessa suoritin teollisuuspuusepän ammattitutkinnon oppisopimuskoulutuksella. 2000-luvulla menin naimisiin mieheni kanssa, joka on osakkaana lypsykarjatilalla. Näin palasin maaseudulle maatalouden pariin. Lapseni ollessa pieni olin kotona. Myöhemmin opiskelin ensin puutarha-alan perustutkinnon ja sitten viljelypuutarhurin ammattitutkinnon. Minulla oli seitsemän vuoden ajan oma marjanviljely-yritys, jossa viljelin mansikoita itsepoimintaan.

Aloitin agrologiopinnot heti saatuani viljelypuutarhurin ammattitutkinnon suoritettua. Agrologiopintojen aikana kiinnostukseni luonnonsuojeluun ja ilmastonmuutokseen kasvoivat. Tein opinnäytetyöni ilmastonmuutokseen liittyvästä aiheesta Maidontuotantotilan hiilijalanjälki. Opinnäytetyön toimeksiantajana oli Luonnonvarakeskuksen Ilmastoviisaita ratkaisuja maaseudulle -hanke. Opinnäytetyön aihe mietittiin yhdessä toimeksiantajan kanssa.

Kiinnostukseni ympäristönsuojeluun ja ilmastonmuutokseen muokkaavat omia valintojani. Uskon voivani vaikuttaa myös maatilaan, jossa mieheni on osakkaana. Olen hyvin kiinnostunut myös maaseudun kehittämisestä. Rakastan suunnitelmien tekemistä ja jatkuvaa uuden oppimista. Otan vastaan eteeni tulevat asiat uteliaana ja avoimena uusille kokemuksille. Rakastan luontoa ja luonnossa liikkumista retkeillen, vaeltaen tai marjastaen. Luonnosta ja puutarhasta saan voimavaroja vaikeimpiinkin hetkiin.